brandstore.fi

MBT Kengät eli Keinukengät - Masai kengät

MBT = Masai barefoot technology. Ihmisethän syntyvät paljain jaloin, ja myös usein liikkuvat pehmeillä ja epätasaisilla alustoilla mielellään paljain jaloin.Tähän yksinkertaiseen perusväitteeseen pohjautuen sveitsiläiset innovoivat jo vuonna 1996 ensimmäiset MBT-kengät.

Koko kengän idea perustuu pohjarakenteeseen, jonka kantaosa on Masai-sensori. Kannan kautta pehmeän sensorin luoman epätasaisen tuntuman jälkeen kengän kärkiosa on tukevan ja kaarevan etuosan ansiosta fiilis kuin olisi epätasaisella alustalla.Tämän ansiosta keho aktivoituu, ja uudet lihasryhmät tekevät töitä. Sisäiset vatsa-ja selkälihakset ja myös jaloista varsinkin pohkeet tekevät eri lailla lihas aktivointia kuin normikengillä.

Ja nyt tämä sama mullistava tekniikka on siirretty myös juoksujalkineisiin.Ja siellä on eri korkuisia rakenteita kengissä.Lightweight on loivemmalla tekniikalla tehty kuin Performance tai Cushioning mallisto.Tervetuloa testaamaan testipareja myymäläämme. Saa ottaa kengät vaikka viikonlopuksi kotiin, ja testata rauhassa erilaisia juosukenkiä.

MBT