Feelmax paljasjalkakengät lapsille ja aikuisille
Feelmax kengät on kotimainen brändi ja on erikoistunut paljasjalkakenkiin.
Ensimmäiset Feelmax paljasjalkakengät valmistettin 2006. Niissä oli vallankumoukselliset, vain 1mm paksut Kevlarilla vahvistetut pohjat. Vaikka kuluttajat olivat tyytyväsiä (huolimatta siitä, että ensimmäisissä pohjissa oli kestävyysongelma), kenkiä myyvät kauppiaat olivat vastahakoisia ottamaan ne valikoimiinsa – olivathan he vuosikausia myyneet aivan toista ajattelua kantavaimennetuista ja kaarituetuista kengistä, jotka olivat ainoita tuotteita markkinoilla.
Onneksi kuluttajien viesti on päässyt voitolle. Lukuisat yliopistoissa tehdyt tutkimukset eivät ole pystyneet osoittamaan tieteellistä näyttöä siitä, että esimerkiksi kantapään iskunvaimennuksesta on todellakin hyötyä. Mutta tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmisillä on aivan luonnostaan “sisäänrakennettu” iskunvaimennus (me kutsumme sitä NIS = “Natural Impact System”). USAssa urheilutoimittaja Christopher McDougall julkaisi bestsellerin “Born to Run” (Syntynyt Juoksemaan) v. 2009, ja se on saanut miljoonat ihmiset ympäri maailmaan löytämään uudestaan asian, joka oli ihmisille luonnollista: olemme syntyneet ilman kenkiä, ja liikuimme 4 miljoonaa vuotta paljain jaloin vain nahkaiset pussit jalkojemme suojina, sitten muutama sata vuotta sitten keksittiin kengät ja …jalkavaivat. Nyt ihmiset ovat uudestaan palaamassa juurilleen ja huomaavat kuinka täydellinen jalkamme mekaniikka oikeastaan on.

- Feelmax
Kuuva 5 brown
189.00 € - Feelmax
Kuuva 6 black
189.00 € - Feelmax
Kuuva 6 Brown
189.00 € - Feelmax
Kuuva 5 Black
189.00 € - Feelmax
Kuuva 5 Brown
189.00 € - Feelmax
Kuuva Trek 2
139.91 € - Feelmax
Feelmax Vasko 3 Burgundy
119.90 € - Feelmax
Feelmax Vasko 3 Gray
119.90 € - Feelmax
Osma 7 Burgundy
110.00 € - Feelmax
Ounas
109.95 € - Feelmax
Kuosku Sandal
99.90 € - Feelmax
Saana 3 kierrätetty kahvinporo
99.00 € - Feelmax
Salla Purple
80.00 € - Feelmax
Salla Turquise
80.00 € - Feelmax
Vuoma 4 Blue
79.95 € - Feelmax
Vuoma 4 Gray
79.95 € - Feelmax
Salla 2 Aqua
79.90 € - Feelmax
Salla 2 Rosa
79.90 € - Feelmax
Salla 2 Gray
79.90 € - Feelmax
Salla 2 Black
79.90 € - Feelmax
Vuoma 3 Kids blue
79.90 € - Feelmax
Vuoma 3 Kids Harmaa
79.90 € - Feelmax
Tieva 2 Blue
79.90 € - Feelmax
Tieva 2 Burgundy
79.90 €